Kotikisa on kauden päätapahtuma. Kisat on myös aina sujunut kotiradalla hyvin.
Ostettiin liigasta 544 Teamin PV. Viikon verran huolsin ja yritin tehdä autosta mahdollisimman luotettavan. Ennen huoltoa käytiin testaamassa sateisella ja kostealla radalla. Pyryn mielestä auto oli hyvä mutta jarrut saisi olla paremmat. Tarkoitus oli käydä testaamassa ennen kisaa kuivalla mutta ei ehditty.
EVK:n ensimmäinen lähtö. Kaikki lähtee samassa rintamassa. Pyry jää vähän sutimaan. Kun kakkonen on pesässä niin kolmen kärki erottuu. Ensimmäiseen mutkaan Pyry toisena sisään. Pyryn ulostulo on tiukempi ja pääsee sisäpuolelta ohi.
Linjamutkassa Pyry ensimmäisenä. Pyry ajaa niinkuin satoja kertoja aiemminkin mutta auto pyörähtää täysin varoittamatta. Perässä tullut pääsee ehjin nahoin ohi mutta yksi auto ei kerkeä tekemään mitään kun Pyry on poikittain edessä. Molempien kisa oli siinä.
Hyvämieli tuli siitä, että autossa oli kulkua ja Pyry johti lähtöä. Paha mieli tuli, ettei keretty testaamaan autoa, niin auton käyttäytyminen tuli ylltyksenä, pilaten oman ja kilpakumppanin kilpailun.