perjantai 30. syyskuuta 2011

Kokemäki

Uudella autolla ensimmäistä kertaa harjoittelemassa. Ensimmäisen vedon jälkeen etupää levitetty 5 mm, viimeiseen vetoon kavetty 10 mm.
Vetonaru lyö tympeesti käsille. Pieni rasvaus, niin käynnistäminen paljon miellyttävämpää.

2. ja 3. vedon välissä juniori ajoi yhden vedon vanhalla autolla ja viritetyllä koneella. Kulkee lujempaa, mutta uusi hankinta kuskin mielestä parempi ajaa.


11 kierrosta 1.01.87, 1.01.69,1.02.65
12 kierrosta 1.01.23, 1.00.47,1.01.48
9 kierrosta 1.00.43, 59.91, 1.00.64

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Minit Kokemäellä

Käytiin Kokemäellä ajamassa. Paikalla oli minejä 3, 1 cadetti ja raketteja 3. Sain vihdoin toimimaan Billy-Goateedein koneen. Vika oli uudessa imukaulassa. Vaihdoin toisesta koneesta imukaulan tähän niin kone alkoi pelaamaan normaalisti. Työvoitto.
10:ssä oli sadekelin renkaat. Pito oli hyvä, muttei mikään älytön. Uudessa autossa oli sliksit ja kuskin vaihtaessa auton lennosta niin ensimmäinen mutka ajettiin huolella mettään.
Viimeinen kerhokisa siirrettiin keskiviikolta lauantaille, lokakuun 8. päivä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kokemäki

Aluksi koitettiin vanhaa autoa ja moottoria mikä ei ole toiminut koskaan laillisesti. Nyt olin ottanut sylinterin pois ja tarkistanut tiivisteen ja männän. Tiivisteestä puuttui impulssireikä. Luulin vian paljastuneet, Radalla paljastui, ettei vika ollut tässäkään.
Eli moottori tukehtuu täydellä kaasulla ja tyhjäkäynti on epävakaata. Pukilla renkaat vapaana kone alkaa kiertämään täydet. Ruiskuttulein bräkleeniä imukaulaan niin moottorin kierrokset laskeen. Vaikka imukaula on uusi niin olisiko se silti kiero? Koitin toisella kaasarilla ja imukaulan tiivisteet on uusia.
Uusi auto näyttää paljon vakaammalta ajaa kuin vanha. Tänään ajamisessakin oli kuskilla parempi meininki kuin hetkeen aikaan.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Cadetin renkaat

Renkaat
Lajiryhmä valitsi renkaat kausille 2012-2013 seuraavasti:

Cadet
- Kuivan kelin rengas: Vega CADETTI 10x4,0-5, 11x5,0-5
- Sadekelin rengas: Vega W2 10x4,25-5, 11x6,0-5

KF6
- Kuivan kelin rengas: Vega MINI 10x4,0-5, 11x5,0-5
- Sadekelin rengas: Vega W2 10x4,25-5, 11x6,0-5

Raket
- Kuivan kelin rengas: Bridgestone YDS 3,6/10,5-5, 6,0/11,0-5
- Sadekelin rengas: Bridgestone YLP 4,5/10,0-5, 6,0/11,0-5

Mukavaa kun renkaat vaihtuu näin usein. Onneksi ei vielä ole keretty ostaa yhtään kierrosta maxxisissia. Uudet Briggaritki vielä hyllyssä.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kokemäellä

Mukana oli molemmat autot. Vanhassa autossa oli billy-goateiden vanhin moottori. Aluksi koitettiin tätä. Moottori ei suostunut vieläkään toimimaan.
Sitten otettiin uusi auto käyttöön. Toimi hyvin. Aluksi oli liukasta ja lopuksi satoi vettä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Raket85

Mitattiin tänään yksi moottori. Perimätiedon mukaan erään Emman vanha. Sylinterin päälle stanssattu MR. Joidenkin tietolähteiden mukaan pitäisi olla hyvä sylinteri. Sylinterimerkinnässä on pelkkä kirjain.

imu 128.3
pako 144.6
huuhtelu 111



Mitenkä tämä sylinteri pitäisi säätää? Pako maksimiin ja helmasta pala pois, alakerta pieneksi, pienellä ennakolla ja lyhyellä putkella?


Edit:16.9 vaihdettu alakerta ja laitettu 0,2 lisää tiivistettä

tiistai 13. syyskuuta 2011

Uusi auto


Saatiin sponsoreilta rahaa sen verta, että saatiin ensi kaudelle parempi runko. Tämän rungon kanssa täytyy opetella säätämään runko paremmin toimivaksi.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Vammala 6.9. tiistaikisa













Sijotus 6/8. Nättiä ajoa. Molemmissa alkuerälähdöissä juniori joutui tönittäväksi. Kuuluu kisailuun.

11 kierrosta 52.70, 48.09, 49.06
23 kierrosta 47.83, 47.35, 47.62
15 kierrosta 45.44, 44.87, 47.60
Kuivankelinrenkaat
9 kierrosta 46.55, 45.78, 46.22
8 kierrosta 45.45, 45.16, 58.67
12 kierrosta 45.72, 44.81, 46.13

lauantai 3. syyskuuta 2011

Aluemestaruus, lauantai, 2011
























Tänään ajoivat cadetit, p-minit, raket jr., KF6 ja Yamaha juniorit.
Sain lippupisteelle apuvoimaksi ensimmäisen tauon jälkeen harvinaisen fiksun nuoren miehen. Kiitos hyvästä seurasta!

Viikonlopun nopein aika cadetilla 56.785

perjantai 2. syyskuuta 2011

Aluemestaruuskisat, Kokemäki, Perjantai








Harkkapäivä. Kuivalla pääsi vain muutama kuski ajamaan. Aina kun rata alkoi kuivumaan tuli uusi kuuro.
Juniori ajoi pari ensimmäistä vetoa märällä slikseillä. Pari viimeistä vetoa mentiin sadekelin renkaille. Moottoriksi vaihdettiin tälle päivälle Forssa/Maijala. Ei huippu, muttei huonokaan.

10 kierrosta 1.15.30, 1.14.92, 1.15.59
11 kierrosta 1.15.45, 1.13.36, 1.14.55
sadekelin renkaat
22 kierrosta 1.06.53, 1.05.10, 1.06.46
13 kierrosta 1.06.67, 1.05.70, 1.08.81
8 kierrosta 1.06.64, 1.05.70, 1.08.29