lauantai 3. joulukuuta 2016

Lukko


Pv:n perä hitsattuna.

torstai 24. marraskuuta 2016

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Huoltotauko

Nyt siirrytään viettämään talvitaukoa. Mikäli on lunta ja jäätä, niin ajetaan Citikalla.

lauantai 12. marraskuuta 2016

B18


6-pulttinen kevennetty vauhtipyörä B18.
Kytkin pinta putsattuna

B18 alkuperäinen moottori. Ollut käynnissä 2015, kiertokangenlaakerit oli STD. Töhniä putsattu öljypohjasta ja keinuvivuista.

Volvo Pv (perä)


4.1. Välitys hitsataan lukkoon.

maanantai 3. lokakuuta 2016

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kansi


Vaihtokaupoissa tuli vähän hypistelty kansi. Imukanavia ainakin siistitty ja laitettu tuplajouset. Siviilikoneesta.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Piston Cup 5


Oltiin tehty talkoissa, niin suuri vaikutus, että päästiin Pyrhösen kanssa ralliauton kyytiin.
Vauhtia oli paljon, silti oli täysin turvallinen olo. Pyrhösen kyytissä pelottaa enempi. Kiitos kyytityksestä!


Rata:Lähtö varikolta väärään suuntaan, varikon kautta takaisin radalle ja kierros oikein päin.

Kytkin laukesi

Levy antautui. Varaston oikeasta takakulmasta löytyi ihanan hyvä käytetty. Toimi ainakin yhden harkan.

Talviendurance projekti.




perjantai 5. elokuuta 2016

Piston Cup 4


Lähtö oli varikolta, kierros väärinpäin, toisella kierroksella rautarännin jälkeen käännös oikeaan suuntaan ja maaliin.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kokemusten ja pettymysten kautta


Nyt on ajotouhuissa haettu rajoja. Alusta toimii, niin vauhtia on tullut lisää. Lisääntynyt vauhti tuo mukaan useammin yllätäviä tilanteita.
Kuskia harmittaa eniten auton ruttaantuminen. Kaadoista ei ole tullut minkäänlaisia pelkoja. Toisen kaadon jälkeen kuski on alkanut miettimään ajamista tarkemmin. Itse olin yllättynyt, että peräkkäisillä ajokerroilla maa katosi pyörien alta.
Ekaa kertaa en nähnyt, toisen näin niin pystyn neuvomaan ja kertomaan mitä tapahtui. Nyt uskon, että asiasta on opittu.
Seuraavaan projektiin haettu kaaret.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Piston Cup 3

Väärinpäin kierros ja varikon kautta lenkki ja oikeinpäin kierros. En ajanut tälläkään kertaa.


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Carbonara

Laitoin Obamaan aiemmin ostetut iskarit ja jouset taakse.Perä jäykentyi paljon ja nousi ylöspäin. Käytiin tänään ajamassa. Lujemmassa vauhdissa oli paremman tuntuinen.
Seuraavaksi laitan takaisin vanhat jouset katkaistuna ja eteen Mersun jouset ja jotkut paremmat iskarit.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Rengas ja vakaaja


Obamaan vaihdettu eturenkaat ja taakse laitettu 240:sen vakaaja.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Koivuniemi

Sain tänään bensaletkun pysymään ihanalla hiuslenkkivirityksellä.
Pyry halusi, että hänen ajoa kellotetaan. Ajat oli n.2,03 (kaksi kierrosta). Itse ajoin tänään samaa aikaa, myös väärään suuntaan.
Eturenkaat on loppu. Eturenkaat taittuu alle, niin kuluttaa renkaat pilalle.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Piston Cup (2.osakilpailu)


Rata ajettiin väärinpäin, en ajanut tällä kertaa.

Kuvat blogissa Alfredin kuvat

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ei menny ihan putkeen

Ajamassa.

Ensimmäiseksi akku tyhjä->hinaamalla käyntiin
Konepellin lukitus irtosi ja konepelti nousi pystyyn.
Bensan saanti loppui taas->tankilta lähtevä letku oli todella hapertunut->vaihdettu.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ajelua

Ollaan käyty kerran viikossa harjoittelemassa. Tämän kerran ajot jäi lyhyeen, kun auto sammui vaikka tankissa oli bensaa. Oireet viittasivat kyllä bensan puutteeseen.
Kotona vaihdettiin ensiksi bensapumppu. Ei muutosta.
Sitten koitettiin autoa käyntiin ottamalla bensa suoraan kanisterista. Obama käynnistyi. Bensaletku tankkille ja auto kävi. Ajettiin auto trailerilta, niin sammui ja oireet viittasivat bensan puutteeseen.
Tänään konttisin auton alle ja tutkin vuotoja. Ei löytynyt.
Vika löytyi tankilta lähtevästä liittimestä. Se oli löysässä. Auto käynnistyi kun liittimen laittoi kunnolla kiinni.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Valokuvaamisesta




Karting aikana kuvasin harjoituksissa ja kisoissa Pyrhösen lisäksi myös muita kuskeja. Muutama ihminen on kysynyt kuvia ja yksi huoltaja kielsi kuvaamasta ja julkaisemasta kuvia hänen pojastaan sanankääntein, ettei asiasta jäänyt epäselvyyksiä.
Kovalevy oli täynnä, niin poistin suurimman osan karting kuvista.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Piston Cup

Eka lähtö ei osunut nappiin. Oli pakki päällä. En tiedä miten onnistuin.
Toinen lähtö olikin jo paljon parempi, kun suunta oli oikea.
Toisessa lähdössä öljyvalo paloi mutkissa.
Tästä jatketaan kesäkuun loppu puolella.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Renkaat, penkki ja vyö



Ensi viikon torstaina on Piston Cupin osakilpailu, niin vaihdettiin paremmat renkaat, laitettiin kuskille laillinen penkki ja vyöt. Asfaltti mutkat olivat kuin jäätä, muuten pitoa oli enemmän kuin aiemmin.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kolmosvaihde

Nyt kuski sai luvan vaihtaa kolmoselle. Apukuskia alkaa ihan pian pelottamaan, Vaikka auto onkin hyvin hallussa.

torstai 21. huhtikuuta 2016

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kolinan syy

Kolinan syy selvisi. Mutteri(t) oli irronnut. Kierre oli vioittunut, mutta sain mutterit paikoilleen. Toisellakin puolella mutteri oli löysällä ja lukitusmutteri puuttui. Olisikohan väkisin laitettu M8 mutterit tuumaisten sijaan?

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Eka kerta radalla


Etuiskari hajosi. Ei haitannut ajamista. Korjataan kun kerjetään.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Sponsorointia

Kiitos tuesta J.Sarin.