maanantai 30. elokuuta 2010

Kokemäki

Kokemäelle ajelemaan. Tunnin verran jouduttiin odottamaan, että saatiin ajovuoro. 20 hlön porukka oli ilmeisesti harjoittelemassa Poroholma GP:n. Sainpas sillä aikaa korjattua Mychronin. Lähettimestä kun aukaisee kannen ja nytkyttää liitintä, niin mittari alkaa toimimaan.
Parasta päivässä oli juniorin mielestä kun radalle tuli pariskunta ajamaan vuokra-autoilla ja hän pääsi ohittamaan molemmat. Nainen ajoikin varovasti, mutta miespuolista saattoi himpusti tympästä kun vaahtosammuttimen kokoinen kaveri painaa ohi.
Kierroksia tuli noin 40. Parhaita aikoja 1.02.21, 1.02,28, 1.02.32, 1.02.79, 1.02.88.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Länsi-Suomi Cup Pori

Länsi-Suomi Cupin viimeinen osakilpailu käytiin vaihtelevissa sääoloissa Porissa. Keli oli mielenkiintoinen. Kevyttä sadetta, pientä sateen tihuutusta ja kuivaa. Sade on aina hyvästä. Se tasaa entisestään kuskien eroja. Pojat jotka yleensä eivät ole kärjessä voivat löytää itsensä hyvinkin korkealta ajamalla maltilla. Sadekeli vaatii keskittymistä kokoajan. Reuhaajat eivät pärjää.
Järjestelyihin ei oltu nähty vaivaa. Lippumiehet puuttui kokonaan. Kenen idea, että huoltajat hoitavat lippupisteet? Mielestäni todella huono idea. Eiköhän huoltajille ole tarpeeksi tekemistä, kun pitävät kuskien autot mahdollisimman kilpailukykyisenä. Eiköhän järjestäjien tehtävä ole etukäteen hoitaa lippumiehet. Onko tälläinen kisa Porille liian pieni? Jos ei kiinnosta hoitaa järjestely kunnolla kannattaako kisoja ottaa järjestettäväksi.
Tietokone on niin tukossa, että kuvien siirtäminen ei onnistu tällä hetkellä.

perjantai 27. elokuuta 2010

Maakuntamatkailua

Käväsin Harjavallassa cadetin kampiakselin kanssa. Suora oli, saa alkaa kasaamaan konetta. Toisessa lohkopuolikkaassa on todella rumat jäljet. Pitää yritää siistiä. Mukaan sain myös 0R1:n kampiakselin suoristettuna ja sadekelinvanteet renkaineen. Kiitos.

-100

torstai 26. elokuuta 2010

Sadetta odotellessa

Räikkösen kanssa Kokemäellä. Matkalla satoi ja pojat oli innoissaan. Räikkösellekkin oli ostettu uudet sadekelin renkaat. Radalla ei ollut satanut, eikä satanut koko aikana.
Aikoja ei saatu, jotain häikkää taas mittarissa. Kierroksia n.30.
Pitkästä aikaa piti käydä hakemassa bensaa.

maanantai 23. elokuuta 2010

Porisa


Käytiin tutustumassa Porin rataan. Ratamaksu oli 15 euroa. Se on mielestäni paljon. On tietenkin hienoa, jos sen avulla rata pysyy avoimena.
Rata ei olut cadetillekkaan ihan niin tylsä kuin pelkäsin. Monet mutkat on siinä rajalla pitääkö/kannattaako jarruttaa. Pääsuora on todella pitkä. Siinä huomaa selvästi erot, kenellä moottori kiertää ja takarenkaiden halkaisija on lähellä sallittua.
Kytkinkellossa on ollut halkeama Vammalan harjotuskerrasta lähtien. Nyt siitä irtosi ulkokehältä noin neljäsosamatkalta pala. Luultavasti kytkin jäi jumiin siihen ja juniori pyörähti. Samalla irtosi moottoripukin taaempi alapala. Ihmettelin miksi auto pyörähtää, kun alapala irtoaa.
Kierroksia tuli noin 40. Parhaita aikoja 1.10.99 ja 1.11.11. Räikkönen ajoi parhaillaan noin 1.05 aikoja.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Ensi kausi





Nyt on hyvä aika alkaa valmistautumaan seuraavaan kauteen. Ne jotka vaihtavat ensi vuodeksi luokkaa laittaa tavaraa myyntiin. Nyt on hyvä aika tehdä hankintoja.
Alfred Kurki Racing Teamin ensi vuoden huoltoauto on otettu työn alle. Tilaa autossa on 8 hengelle. Taakse ja penkkien alle saa tehtyä säilytystilat varaosille ja ajovarusteille. Mikroauto ei mahdu sisälle. Kärry perään.
Auton kunnostuksessa mukana on ollut myös teletappi.
Auton edistymistä voi seurata Alfredin paja sivulta. alfredkurki.blogspot.com.

Uusi rata



Oltiin totuttelemassa uuteen hienoon rataan. Rataa vielä viimeisteltiin maalausten osalta. Aluksi ajelimme vain uutta osaa.
Taka-akseli on väärä. Uusi maksaa noin 100e. Pitää miettiä mikä on järkevintä.
Paras aika 1.02.11 Kierroksia koko radalla noin 20.

maanantai 16. elokuuta 2010

Eura 15.8.

Radalla oli hyvin porukkaa. 5 cadettia, 1 mini, 2 rakettia, 1 KF6, rotax, pari 120rakettia.
Keväällä olin sitä mieltä, että raket ja isommat kuskit aiheuttaa radoilla tiukilla ohituksilla turhia vaaratilanteita. Mulle valistettiin, että kisakuskit ovat niin kokeneita, että ohitukset vain näyttävät vaarallisilta. Aika monta kierrosta on tullut seurattua miten radalla toimitaan ja olen edelleen samaa mieltä. Ohitustilanteessa ainut joka mielestäni ajoi turhan 'kisamaisesesti' ohittaessa hitaampia oli KF6 kuski. Eikä mielestäni radalle kuulu käsien heiluttaminen parhaaseen italo-tyyliin, kun edessä on hitaampi joka ei anna tilaa On ohittaminen vaikeaa, mutta sitä on sitten parempi harjotella vaikka iskän kanssa kahdestaan, kuin tulla radalle osoittamaan mieltä.
Kierroksia tuli noin 80. Perättäisiltä kierroksilta ajat 42.61, 42.86, 42.67, 42,47 sekä 42.68, 42.91, 42.66. Päviän nopein kierros 42.23.
Radalla oli tutka niin juniorille saatiin 69 km/h, Räikköselle 68 ja Mikolle 67.
Itselläni oli auto mukana. Pari kierrosta sain ajettua, niin autosta katosi veto. Yritin ryypyttää. En kerennyt kun renkaat meni lukkoon. Moottori leikkasi kiinni.
Ensimmäisillä ajokerroilla moottori kävi jostain syystä todella kuumana, vaikka kaasaria ei ollut säädetty laihalle. Pitää tarkistaa ainakin kaasari.
Sylinterin saa pelastettua kun siitä putsaa alumiini jäämät esim.rikkihapolla ja tarvittaessa hoonaa kevyesti. Pientä naarmuuntumista on havaittavissa huuhtelukanavien välissä. Harrastekäytössä toiminee.

perjantai 13. elokuuta 2010

Vääntöö

Tänään Eurassa. Paikalla juniori, Mikko, Juulia, 120 Raketti (useita kuskeja), 120 raketti ja RotaxMax.
Vaarallisen näköinen tilanne syntyi, kun työnsin juniorin liian tiukkaan väliin. Juulia ei kerennyt kunnolla väistämään ja hänen auto otti mojovan pompun juniorin auton etupäästä. Juniori selvisi murheitta, Juulia kolhi vähän kättään ja kylkeään. Onneksi ei tapahtunut vakavempaa.
Kaikki kiersi suurella innolla rataa. Kierroksia tuli 80. Parhaita aikoja:42.25, 42.29, 42.36, 42.56, 42.74, 42.88, 42.90. Rattaana 80 ja renkaina Raket/Yamaha.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

Kerhokisat Kokemäellä

Osanotto oli vaisua. Cadeteissa kova kolmikko juniori, Mikko ja Räikkönen. Räikkönen vei erät nimiinsä, mutta finaalin vei Mikko.
Ensimmäistä kertaa pojat pääsi ajamaan uutta pidennettyä rataa. On komia! Kisojen jälkeen juniori kiersi 18 kierrosta, parhaat ajat 1.00.73 ja 1.00.78.
Lompsas on ollut nyt niin paljon rahaa, ettei tiedä mihin törsäisi. Huittisista Special Motorsista käyttiin hakemassa juniorille kypärä, Motulin 800:sta ja Raket85:sen mäntä. Kypärä ei ole luokiteltu. Kevyt ja vähemmän erottuva kuin edellinen.
Käytettynä tuli hankittua alipainepumppu ja laipat, 175:nen kaasari, cadetin takavanteet, ratin lähentäjä, 102:sia ketjuja, 84:nen ratas. Kaupan päälle tuli tulppia Rakettiin ja cadettiin. Kiitoksia näistä!

-300

torstai 5. elokuuta 2010

Treeniä

Kokemäki on vielä remontissa niin ajeltiin Euraan. Autossa taas treenirenkaat alla. Laitoin takarattaaksi 80:sen. Vauhti oli Räikkösen kanssa tasaväkistä.
Kierroksia tuli 41. Parhaita aikoja 42.80, 43.31, 43.44, 43.46, 43.50, 43.79, 43.94, 43.97, 43.98.

tiistai 3. elokuuta 2010

Kerhokisat Vammalassa











Viime viikonloppuna Vammalassa oli Länsi-Suomi cupin osakilpailu. Cadeteissa parhaat ajat olivat 41 alkuisia. Paras aika 41.563. Mineillä parhaat ajat olivat 40 alkuisia. Paras 40.521.
Tänään kerhokisoissa oli cadeteissa kahdeksan osallistujaa. Ajoista ei ole tietoa, kun mittari ei ollut käytössä.
Aika-ajossa juniori oli seitsemäs. Ensimmäisessä erässä seitsemäs, toisessa kuudes. Finaaliin lähtöruutu oli seitsemän. Lähtö oli kohtuullinen ja ekalla kierroksella sijoitus nousi yhdellä pykälällä. Lähtösuoran alun mutkassa kolme autoa tupeloi, niin juniori kuittasi heidän ohi ja nousi kolmanneksi. Sijoitus pysyi samana maaliin asti. Räikkönen oli toinen ja Mikko viides.