sunnuntai 24. syyskuuta 2023

L-HUA JM

 17.9. ajettiin L-Hua Jm.

Ekaksi EVK.
Alkuerä.
Amazoni ei edes nytkähdä viivalla. Pyry työnnetään sivuun odottamaan hinausta.
Pyry epäilee, ettei saa bensaa.
Konepelti auki. Suodattimessa ei ole bensaa. Bensapumppu päälle, muttei pidä ääntä. Heiluttelen johtoja ja pumppu alkaa sytkyttämään. Kuinka ihanalta toimiva pumppu kuulostaakaan.
Keräily.
4 jatkaa ja viivalle ilmestyy 4 autoa. Eli jatkossa ollaan.
Hyvä lähtö. Varikolla Pyry sanoi, että yllätti kun asfaltti loppu ja samalla vaihtoi vaihdetta, niin auto vaan ruopi. Kolmantena maaliin.
Välierästä 4 semiin.
Pyry jää sutimaan viivalle, ekassa mutkassa pieni kylki kosketus. Kovaa kilvanajoa ja edessä olevia pyörähtelee tai Pyry ohittaa. Neljäntenä maalissa.
Semeissä liikaa taas sutii viivalla ja kärki ajaa liian lujaa. Maaliin kuudentena.
Yleinen.
Rata oli kuivunut ja lähtö oli kuin kuivalla kelillä. Silti vieläkin lähtö tuntui liukkaalta. Osittain saattoi olla näköharhaa kun kilpakumppaneilla oli tuupparit. Maalissa 5.
Keräily.
Kolme pääsee eteenpäin. Nyt hyvä lähtö ja Pyry kolmantena. Takakaarteessa neljäntenä oleva yrittää ohitusta mutta pyörähtää ja Pyryyn tulee turvallinen väli.
Ilo ei jatku pitkään vaan muuttuu pahaksi mieleksi. Auto hyytyy pääsuoralle.
Pyry narun perässä varikolle ja epäilee kaasuvivuston pettäneen ja on oikeassa.
Harmi että kisa päättyi euron vikaa.










tiistai 5. syyskuuta 2023

Koivuniemen Syys-JM

 













Lauantaina vietiin auto radalle. Kotikisasta tulee hyvä mieli, kun voi tehdä asioita etukäteen ja nukkua tunnin pitempään.
Sunnuntaina kilvanajo alkoi Pyryn osalta yleisessä luokassa. Tänä vuonna Amazonilla ajettujen kisojen jälkeen olen tehnyt moottoriremontin. Nyt yritin estää moottorivaurion parantamalla jäähdytystä.
Alkuerästä 3 välierään loput keräilyyn.
Tasainen lähtö ja alamutkassa kauhea härdelli. Lepakkotiimin Fiatti ja Pyry kolistelevat kun molemmat ajaa kilpaa ja yksi auto pyörähtää Pyryn eteen ja vaihde ei mene heti päälle. Jonon hännille ja perään. Maalissa 4. ja keräilyerään.
Keräilyerässä 2. ja ajot jatkuu välierissä.
Välierässä ei vauhti enää riitä. Pyry itse sanoi kyllä tehneensä pari ajovirhettä ja olisi ollut mahdollisuus vielä jatkaa jos kaikki olisi onnistunut täydellisesti.
Välierä lähdön jälkeen Pyry sanoi, että lämmöt nousee taas. Tästähän tuli tietenkin paha mieli. Parhaani olin yrittänyt ja jopa sijoittanut kymmeniä markkoja lämpöongelman selättämiseksi mutta ei. Jäähdyteltiin moottoria ennen seuraavaa luokkaa.
EVK luokka.
Alkuerästä 3 välierään. Pyry maalissa 2.
Välierästä 4 semifinaaliin. Pyry 2.
Semifinaalista 1->A:han, 2->B:hen ja 3->sijoituserään.
Vauhti nousi selvästi jo, silti hienon ajon jälkeen 2. maaliin.
B-finaalissa Pyry koko ajan 4. eikä vauhti enää riittänyt haastamaan edellä ajaneita, mutta vauhti ei ollut hitaampaa. Lähtö ratkaisi.
Hyvä mieli tuli kun kisa meni paremmin kuin parhaissa haaveissa olin unelmoinut ja auto jäi ehjäksi.