lauantai 19. elokuuta 2023

Piston Cup 17-8-2023


 Ajettiin kierros oikein päin, toisella kierroksella lisälenkki ja samasta paikasta pois kuin lähtö.







keskiviikko 2. elokuuta 2023

Maanrakennus JM

 Tänään ajeltiin kilpaa Huittisissa.

Alkuerästä 3 parasta suoraan välierään, loput keräilyyn. Ekan mutkan jälkeen Pyry kolmantena. Ensimmäinen karkaa ja Pyry pysyy hyvin toisena olevan perässä ja Pyryn takana oleva Marea yrittää haastaa Pyryn kolmatta sijaa kuitenkaan onnistumatta ohituksessa.
Välierässä tasainen lähtö. Sijoitus 2. ja 3.
Koko lähdön ajan todella hienoa kilvanajoa. Kovaa mutta rehtiä. Pyry maalissa 3.
Sijoituserä 1. hyvä lähtö. Ekaan mutkaan hässäköintiä ja Pyry ekana. Pitää sijoituksen maaliin ja kaksi parasta jatkaa sijoitus 2.
Maalissa huomaan, että auto keittää. Yritetään parhaamme mukaan jäähdytellä autoa ja sovitaan taktiikaksi, että jos ei ole mahdollisuuksia jatkopaikkaan, niin ajelee hiljakseen ja jäähdyttelee autoa.
Ei tarvinnut jäähdytellä. Kolmanneksi letkaan. Ykkönen karkaa mutta mutkissa Pyry saa kiinni edellä menevää mutta suorilla karkaa, ettei ihan kunnolla pysty haastamaan.
Välierässä lensi kivi ikkunaan ja ikkunaan tuli reikä. Sijoitus kakkosen jälkeen jäähdyteltiin auto. Ei lähtenyt enää käyntiin. Annettiin jäähtyä, niin käynnistyi mutta öljynpainevalo ei sammunut.
Pyry meni peruuttamaan yleisen lähdön. Ei tiedetty, että peruuttaminen pitää tehdä viimeistään kymmenen minuuttia viimeisen lähdön jälkeen. Ei saatu rahoja takaisin eikä peruuttaminenkaan onnistunut enää. Tästä tuli paha mieli.
Kotona mitattiin puristukset. Ne oli 5,7,11 ja 6. Nelos sylinterissä oli vetet. Tästäkin tuli vähän paha mieli.
Hyvä mieli tuli siitä, että kilvanajo radalla oli aivan mahtavaa. Oli tasaista, kovaa, vähän kontaktiakin mutta reilua silti.
Kisan aikana hivenen sydämentykytyksiä kuskille aiheutti auennut apukuskin ovi ja takaa auki oleva konepelti. Hyviä huoltomiehiä on vaikea löytää, niin huoltomiehen rohjake oli unohtanut sokat.
Pyryn sijoitus 8.