maanantai 30. syyskuuta 2013

Kokemäki (n.15 kierrosta)

Cadettiin laitoin Salosen moottorin, mutta vetonaru irtosi kahvasta ja vetolaitteen kierteet lohkossa on niin huonossa kunnossa, että vetolaite pääsee vääntymään. Kone uudelleen odottamaan huoltoa.
Moottoriin vaihdoin sylinterin toisesta moottorista. Salosessa oli 5F sylinteri niin jätin sen odottamaan toista alakertaa.
Mentiin Kokemäelle ajamaan minillä. Liukasti oli, Moottori ei toimi kunnolla. Lähtee todella huonosti käyntiin. Ensimmäisellä käynnistyksellä ei ole ongelmia.
Itse en halunnut työntää, kun edellisellä kerralla jalka nassahti. Tapsa yritti ovaaliin asti työntää toiseen vetoon muttei suostunut käynnistymään.
Seuraavalle kerralle vaihdetaan Salosen 0D.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ulvilan kerhokisat (43 kierrosta)





Moottori ei toiminut. Kaasarin säädin ja tulpan vaihdoin. Ei vaikutusta.
Ensimmäisessä vedossa Pyryn lähtiessä ihmettelin, kun pakokaasua tuli muualtakin kuin pakoputken päästä. Ja auto ei ottanut kierroksia ennenkuin lähtösuoran puolessa välissä. Olisikohan pakoputki tukossa?
Ensimmäisessä vedossa yhdellä kierroksella mittarin mukaan moottori on kieränyt normaalisti.



9 kierrosta 1.04.14/9725 toiseksi paras 9370
6 kierrosta 1.03.18/9417
14kierrosta 1.03.29/9513
14 kierrosta 1.04.02/9425


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Moottorin koeajo (kierroksia 60)

Käytiin testaamassa Heikkilä/Pirttilahti moottori, kun moottori saa uuden omistajan.
Ensimmäinen käynnistys epäonnistui kun naru katkesti. Sen jälkeen ei ollut murheita.

12 kierrosta 1.00.22/9830 (kierroksella 10)
Heino/Pukkila takaisin
48 kierrosta 1.00.40/9691 (kierros 6), 1.01.21 (kierroksella 13), 1.01.48 (kierroksella 28), 1.01.96 (kierroksella 38), 1.01.81 (kierroksella 45)
10 ensimmäisen kierroksen jälkeen ajat heikkeni lähes sekunnilla. Ajaminen loppui kun eturengas puhkesi.

torstai 12. syyskuuta 2013

Valmistelua


Ensi kausi ajetaan minissä/microssa. Kävin hakemassa viksumman huoltopukin, mäntiä, kupariprikkoja ja yhden moottori. Sain lainaan Pirttilahtien viime vuonna ja tämän vuoden alussa käyttämän 85:sen moottorin.

Huoltoa ja Kokemäen kerhokisat (48 kierrosta)


Huolsin autoa ennen kisaa. Vaihdoin moottoriin puolan. Samalla huomasin, että ketjut oli todella paljon venyneet. Nämä oli vaihdettu Porin kisoja edeltäviin harkkoihin. Eli ajettu alle 10 kertaa. Edellisillä ketjuilla ajettiin kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Olivat vähemmän venyneet ja olivat käytetyt kuin laitoin ne autoon. DIDiä olen kuitenkin pitänyt laadukkaana ketjumerkkinä. Eli ketjuissakin samaa paskaa eri paketissa vai oliko vain jotkut sunnuntaikappaleet?

























7 kierrosta 59.46/9715
5 kierrosta 1.10.74/9648
9 kierrosta 1.14.34/9595
12 kierrosta 1.14.13/9579
15 kierrosta 1.12.32/9658

Kisa ajettiin märällä radalla. Ensimmäinen harjoitusvedon sai vetää kuivalla radalla. Kisa ajettiin slikseillä koska kaikilla kuskeilla ei ollut sadekelin renkaita. Hyvin kaikki pysyi radalla.

1.Pyry
2.Tuukka
3.Anssi



lauantai 7. syyskuuta 2013

Kokemäki (100 kierrosta)

17 kierrosta 1.00.75/9806 kierroksella 15
13 kierrosta 1.00.77/9798 kierroksella 6
25 kierrosta 1.00.58/9782 kierroksella 13
45 kierrosta 1.00.72/9770 kierroksella 4

Keräsin pienen porukan ja ajettiin Kokemäen kerhoautoilla. Pyry jurnutti mukana ja halusi vielä lopuksi vetää tankillisen.

torstai 5. syyskuuta 2013

Kokemäki (kierroksia 82)

10 kierrosta 1.00.28, 59.94, 1.00.45
12 kierrosta 1.00.20, 59.91, 1.00.34 (9782/9816)
23 kierrosta 1.00.91, 1.00.43, 1.00.60 (9789/9819)
37 kierrosta 1.00.68, 1.00.60, 1.00.80 (10573/9775)

Nyt kone toimi. Vaihdoin puolan. Tämä päästää kylmänä läpitse.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Mestareiden kisasta

Mielestäni mestareiden kisa oli ja on hyvä kisa. Miten tämänkin asian AKK saa tyrittyä?
Kisanjärjestäminen piti mennä alueittain. Ensimmäisen järjesti alue 5, toisen alue 6 ja tämän vuoden kisa oli jo myönnetty (löytyy esim.vanhasti kitistä) alue 7:lle ja Kokemäelle. Kisa nyt kuitenkin järjestää Ylivieskassa. Miksi?
Tänä vuonna osallitusmisoikeus on jokaisen alueen 4:llä parhaalla. Se on mielestäni väärin. Jollain alueilla aluekisassa saattoi olla 15 osallistujaa, toisaalla 3. Aiemmin olikin määritelty osallistumisoikeus alueittain sen mukaan montako kisailijaa alueella oli verratuna koko maan osanottaja määrään. Ehkä AKK koki tämän liian hankalaksi. Onhan sitä tietenkin parempaakin tekemistä. Esim. ajaa alas raket85, tai KF6 tai mikä milloinkin tuntuu hyvältä ajatukselta....

Koneen huoltoa

Pumppasin aamusta moottorin. Välillä alipaine pysyi välillä vuoti niin paljon ettei tarvinnut kuvitella. Ylipainetta ei vuotanut. Vaihdoin stefat. Nyt pysyy paineet varmasti.
Toivottavasti vika löytyi.

Edit 5.9
Laitoin auton pihassa käyntiin. Noin minuutin kävi nätisti sitten kierrokset nousi ja sammui. Aloin ihmettelemään mistä saa ilmaa kun kone ei vuoda enää. Ihmettelin bensaletkuun muodostuvia ilmakuplia. Otin letkun pois ja bensaa ei valunut ja imemällä bensa tuli todella hitaasti. Laitoin paineilmaa letkuun niin jokin tukos aukesi. Nyt tuntuu toimivan.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Murheinen Ulvila (17 kierrosta)

Vaihdoin koneen ennen Ulvilaan menoa. Heino menee hyllylle odottamaan, jos Aava tarvitsee moottoria. Laitoin Heino/Pukkila moottorin tilalle.
Ensimmäisestä vedosta lähtien Pyry sanoi, ettei lähde mutkista. Koitin säätää kaasaria. Ei vaikutusta. Ajaminen loppui kun moottori alkoi sammuilemaan. Vaihdoin tiivisteet ja imukaulan. Ei vaikutusta. Jostain kone sai ilmaa. Kävi epätasaisesti, eikä sammunut ryypyllä. Purkasin moottorin radalla ja tutkin huomenna tarkemmin.
Tuukalla samat murheet alkoi parin ajetun kierroksen jälkeen.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Blogista

Olen pitänyt blogia karting harrastuksen alusta asti. Eli vuodesta 2009 jolloin ostin ensimmäisen auton. Tarkoituksena oli pitää tätä blogia itselle päiväkirjana ja saada opastusta ja palautetta kokeneemmilta harrastajilta. Ehkä myös jonkinlaisena tietolähteenä uusille harrastajille.
Kuukaudessa sivulla oli kävijöitä n.1000. Silti yhteenkään kysymykseen en saanut vastausta/palautetta. Radalla vuoteen 2012 mennessä sain palautetta blogista n.10 henkilöltä. Blogin pitäminen avoimena tuntui turhalta. Suljin blogin 2012 syksyllä.
Blogi on nyt avoimena X päivää. Mikäli haluat jatkossa lukea blogia toimi seuraavasti:
Kirjoita itsestäsi tai perheen harrastajasta/harrastajista pienimuotoinen kertomus. Kerro koska harrastus alkanut, missä luokissa, menestyminen, harrastamisen motiivit tai mitä tahansa minkä takia haluat seurata blogia. Lähetä kertomus osoitteeseen alfkurki@hotmail.com.
Lisään jokaisen tarinan lähettäjän blogin lukijaksi. Julkaisen tekstejä täällä blogissa talven aikana

LS-cup Kokemäki










Harjotus (todella märkä rata)
9 kierrosta 1.05.89, 1.05.20, 1.05.47
Aika-ajo (kuivuva rata)
9 kierrosta 1.04.16, 1.02.76, 1.02.86
1.erä (kuivuva rata)
15 kierrosta 1.03.27, 1.02.41, 1.02.72
2.erä (kuivuva rata, sade alkoi erän aikana)
15 kierrosta 1.01.79, 1.01.66
Ennen finaalia satoi kunnolla ja radalla isoja lammikoita.
20 kierrosta 1.03.55, 1.03.15

Harjotukseen laitoin painetta n.1 bar eteen ja 1.2 taakse, Pyryn mielestä perä luisti liikaa. Aika-ajoon muutin paineet eteen 0,8 ja taakse 1.4. Sitten kuskia miellytti ja autolle ei tehty muutoksia. Auto oli täysin samoissa säädöissä kuin kuivallakin.

Kuskeja oli 7. Harjotus ajossa Pyry oli viides. Nopein oli Särkinen (1.02.7)
Aika-ajossa Pyry oli 3. Särkinen nopein ja Pyryyn eroa 1.2 sekunttia.
Ensimmäiseen erään opastin Pyryä pysymään Särkisen perässä. Onneksi ei totellut vaan lähti kiertämään, kun Särkisen auto ei toiminut kunnolla. Maalissa Pyry ensimmäinen ja nopein kierrosaika.
2.erän lähdössä Särkinen ja Kaskinen pääsi Pyryn edelle. Maalissa Pyry 3.
Finaaliin Pyry lähti sijalta 2. Lähdössä piti paikkansa. Kertaalleen pääsi Särkisen ohi, mutta Särkinen pääsi kuittaamaan takaisin. Viimeisellä kierroksella Kaskinen (taas) työnsi Pyryn radalta ulos ja Pyry tippui kolmanneksi.
Mitä liukkaampaa oli sitä paremmin Pyry pysyi vauhdissa. Kiitos Kiviniitylle renkaan lainasta. Meidän sadekelin renkaista toinen takarengas oli todella huono, niin Kiviniitty ystävällisesti lainasi vähän paremman. Silti takarenkaat oli aika surkeat. Mutta hyvin meni.

1.Särkinen
2.Kaskinen
3.Pyry
4.Oksanen
5.Tuukka
6.Kaapu
7.Saari