maanantai 5. maaliskuuta 2018

Endurance 3 (3.3.2018)












Tänään ajettiin kolmas ajoharjoittelu/peltoendurance. Kisa-areenalle oli aamun kovasta pakkasesta ja muista haasteista huolimatta selvinnyt 13 autoa.
Tällä kertaa oltiin omalla autolla. Kuskeista oli pulaa. Tiedossa olevista kahdesta vapaaehtoisesti toinen otti varman päälle ja karkasi Thaimaaseen ja toinen oli jossain tyttömessuilla.
Alunperin sovittiin, että saadaan Team Nismolta 'hired gun'. Radalla liepeillä haahuili Sami A. jonka kuskit olivat yön aikana kadonneet ja hänoli joutunut hylkäämään oman joukkueensa. Tämähän oli win-win tilanne ja me saatiin täysjäsen joukkueeseemme.
Ajoaikaa oli varattu 4h. Aluksi 2h vastapäivää ja pienen tauon jälkeen 2h myötäpäivään. Ensimmäiseen lähtöön lähdettiin lähtönumeron mukaan käänteisessä järjestyksessä. Eli me kolmanneksi viimeisenä. Ajojärjestys oli Sami, Pyry ja minä.
Ensimmäisen kahden tunnin jälkeen oltiin toisena. Kierroksia oli 61 ja johtavalla joukkueella (numero 10) 63.
Kisa meni loppuun asti täydellisen hyvin ja oltiin maalissakin sijalla 2. Meille kierroksia kertyi 124. Voittajajoukkueella (joukkue 15) 128 ja kolmannella ja neljällä joukkueella (joukkueet 18 ja 19) 123.