sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Piston Cup 6/6


Viimeiseen Piston Cuppiin päästiin peeveellä. Ekan kierroksen auto toimi hyvin. Toisella kierroksella auto ei vastannut kaasuun radan lopussa ja jarrut jäivät jumiin.
Rata tälläkertaa:kontin oikealta puolelta oikeaan suuntaan, kontin taakse ja tynnyreitten kierto ja väärään suuntaan ja uudelleen tynnyreitten kierto ja takaisin radalle ja kontin toiselle puolelle maaliin.

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Piston cup 5/6 Pori

Kolme kierrosta oikeaan suuntaan.
Ensimmäisen vedon Pyry on yleensä ajanut maltilla. Tällä kertaa ei. Toisella kierroksella spinnaus ennen pääsuoraa.
Toiseen kierrokseen samalla rohkeudella. Aika parani viime vuoteen verrattuna 9 sekunttia.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Piston Cup 4/6 (Koivuniemi)


Tornilta oikeaan suuntaan, kontii kierto (kontin oikealta puolelta sisään, sähtösuoralta ulos), kierros väärään suuntaan.
Eka veto meni hyvin, toisessa auto ei toiminut. Ei jaksanut kakkosella, puutui. Epäiltiin että tunnit täynnä koneella, mutta tulpan johto irti.

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Piston Cup 3/6 (Pori)




Kolme kierrosta väärään suuntaan.
Alaspäin vaihdettaessa kakkonen ei mennyt päälle. Johtuu varmaan turhan isolla olevasta tyhjäkäynnistä. Lämpimänä tyhjäkäynti on 2000+.

perjantai 31. toukokuuta 2019

Piston Cup 2/6 (Koivuniemi)




Yritettiin saada Pv ajokuntoon tähän Pistoniin muttei onnistunut. Tein jarrut, sovitin Focusin syylärin mutta moottorista kuului niin hirvittävä metallinen ulina, että se on pakko nostaa pois ja tutkia äänen syy.
Pistonissa ajettiin kaksi kierrosta oikeaan suuntaan ja kontin takaa takaisin maaliin. Ensimmäinen veto meni mallikkaasti toisessa oli yliyrittämistä. Aika oli noin 2 minuuttia.

perjantai 10. toukokuuta 2019

perjantai 22. helmikuuta 2019

2. ajoharjoittelutapahtuma







Toisella kerralla ajettiin meidän Focusilla. Kuskit olivat samat kuin ensimmäisellä kerralla.
Auto kesti 2 tuntia rynkytystä kunnes takaripustus repesi apurungosta,

perjantai 25. tammikuuta 2019

1. ajoharjoittelutapahtuma







Pyry ajoi Nissanilla Juhon ja Samin kanssa. Nissaniin tuli sähkö murheita ja ajo jäi kesken.