keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Kassun Jm 15-16.5.2021

Lauantaina ja sunnuntaina ajettiin Porissa kilpaa.
Tiistaina oli tarkoitus mennä testaamaan autoa, mutta ei saatu sitä trailerille ajamalla. Huomattiin, että yksi sylinteri on kokonaan pimeänä ja toinen melkein. Tiistaina aloitettiin moottorinvaihtoprojekti ja auto oli käynnissä torstaina.
Ekassa lähdössä oli suora välierä paikka hallussa, mutta liikaa tilaa sisäkurvin puolella, niin sijoitus tippui ja keräilyerään.
Keräilyssä hyvä lähtö ja välieräpaikka hallussa. Samassa paikassa kuin ekassa erässä sijoitus tippui ja moottori alkoi käymään huonosti, niin ei kilvanajo enää onnistunut.
Lauantaina oli käynnistysongelmia, ei vääntänyt yhtään, keitti ja toisessa lähdössä kannentiiviste pullahti pihalle. Oltiin luovuttamassa sunnuntain suhteen, mutta Simo yllytti vaihtamaan kansipahvin ja lupasi auttaa.
Lauantai-iltana kansipahvi vaihdettiin kotona ja huomattiin, että kansi oli kiero. Onneksi hyllystä löytyi kohtuullinen ehjä kansi.
Sunnuntaina auto toimi hyvin ja ajaminen meni mielestäni parhaiten tähän mennessä. Sijoitus oli 10.
Kiitos avusta Simo, Juho ja Esa.
Sunnuntain lähdöt alkaa kohdasta 03.24.












Huittisten Laatupalvelu Jm


 Oltiin Huittisissa Pv Volvolla kisaamassa. Ekan lähdön ekassa mutkassa Bemarin kylki osui Peeveen kylkeen, minkä takia osuin Kuplan perään ja auto kimposi vasemmalle, eikä takana oleva kerennyt väistämään. Kylki meni ryttyyn ja rengas puhki. Kerettiin vaihtamaan rengas ennen keräilyerää. Keräilyerässä öljynpainevalo sytty, moottori alkoi savuttamaan entistä enemmän ja moottorista väheni voima. Oli vaikeaa ajaa oikeaa ajolinjaa, koska penkki oli niin alhaalla ettei nähnyt kunnolla. Koivuniemessä pystyin ajamaan ihan hyvin siltä korkeudelta, koska niin tuttu rata ja siellä ei tarvitse nähdä muita autoja harjoitellessa. Välierälähtö meni myös huonosti, koska moottori ei jaksanut vääntää kunnolla ja penkkojen sekä autojen hahmottaminen oli vaikeaa. Vaihdan moottorin ja laitan penkin korkeammalle ennen Kauhajoen kisaa, joka olisi tarkoitus ajaa Pv:llä 20.6.